Melkein unohdin


Kuvatiedostoja lärätessäni huomasin kuvanneeni monta sellaista työtä, jotka eivät ole koskaan päätyneet blogiin asti. On tullut seuraava kivempi ja parempi valmis projekti, joka on kiilannut eteen ja kuvat ovat jääneet kansioihin pölyttymään. Mutta nyt virkistän muistiani vuoden ajalta ja esittelen muutaman unhoitetun neulomuksen (ja on siellä jotain virkattuakin).


  

 

  Tein parrakkaalle mallilleni alkukeväästä lahjaksi raidalliset lapaset, joihin tykästyin itsekin niin paljon, että olen lainannut niitä salaa muutaman kerran. Synkistely-lapasten jämistä jäi juuri sopivat nöttöset, joten nämä lapaset ovat oikein jämien jämät. Aika hyvin kahdesta kerästä riitti: neuloin kahdet sukat ja kahdet lapaset. Regian Tweed -lankoja pitäisi kyllä hommata lisää, vaan olikohan se niin, että niiden valmistus vallan lopetettiin... 

Paukkuvimpien pakkasten aikana meillä puksutti tossutehdas. Rintamiestalon nurkista veti niin, että sukat pyörivät jaloissa ja parhaimmillaan pidin kolmia villasukkia päällekkäin. Ihanasta Pajukannan tilan gotlanninlampaan villasta neulotut Simple Garter Stitch Slippers -tossut (eli Raimot) pitivät viluvarpaani mukavan lämpöisinä. Lisäksi sain tuhlattua näihin melkein kaikki loput jämälangat, jotka jäivät yli nokkossukista. Tossujen malli oli niin kiva, että neuloin niitä yhteensä kolme paria, ja kun syksy taas lähestyy, teen varmasti muutamat parit lisää. Olen kuullut huhua, että joku muukin olisi jäänyt koukkuun näihin tossuihin.
 


 



 Kaksi tupsumyssyä lähtivät syksyllä lahjoiksi Rovaniemelle kahdelle pikku-murulle. Punainen myssy on virkattu Vauhdikkaan Kevätmyssyn ohjeella pehmoisesta Cascade 220 Superwash Sport -langasta ja violetti neulottu myssy taas on oma viritys Hjärte Garnin Palinosta (jonka valmistaminen on myöskin lopetettu). Mikään ei ole niin mukavaa kuin tehdä lahjaksi pieniä myssyjä ja lisäillä niihin vähän tupsuja.

Ja kappas, olen neulonut partasuulle toisetkin lapaset. Testasin näihin Nuolenpäät-myssyn neulepintaa ja se ei ehkä toiminut tumman alpakkasukkalangan kanssa parhaalla mahdollisella tavalla. Siinä varmaan syy, miksi nämä ovat jääneet unholaan. Ehkä vielä joskus teen toiset samanlaiset ei niin pörröisestä ja tummasta langasta.






Neonväreillä pilkutetut tweed-sukat ovat yhdet lemppareistani. Sukkien malli on mukaeltu Tin Can Knitsin Rye-sukista. Joko olen maininnut, että tykkään ainaoikein-neuleesta kuin hullu puurosta?

Ja sitten viimeisimpänä ovat Isagerin Jensen Yarnista neulotut pitkävartiset lapaset, jotka olen kevyesti käsin vanuttanut. Ovat kuulkaas lämpimät, eikä edes ranteisiin pääse pakkanen puraisemaan, jos vaikka talvitakin hihat ovat naftimman puoleiset. Mainitsinko jo jotain ainaoikein-neuleesta...



Kommentit

  1. Onpa kiva neulekavalkadi! Iloista vappua! Tuija

    VastaaPoista
  2. Ihania neulomuksia! Värimaailma miellyttää kovasti omaakin silmää, ja nuo tweed-langat näyttävät valmiina neulepintana kovasti kivoilta. Kerälläkin ovat usein herkullisia, mutta jostain syystä on jäänyt ostamatta. Ehkä langan tuntuma on ollut sen verran karhea etten ole oikein nähnyt niitä valmiina tuotteena itselläni käytössä. Täytyy kyllä joskus kokeilla - kunhan nyt ensin vähän vähentää jo olemassa olevia lankavarastoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Jos kaipaat jotain pehmoista tweediä, niin suosittelen Lang Donegalia, joka on merinovillaa. Se pehmenee pesun myötä ihanan pehmoiseksi.

      Poista
  3. Ich liebe dein Blog und gestrickte Projekte!!!
    Es sind so schön, dass mich auch sehr begeistern.
    karo

    VastaaPoista
  4. Mainioita neulomuksia! Erityisesti ihastuin pitkävartisiin Jensen-lapasiisi, sellaiset pitää minunkin ehdottomasti saada!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkävartiset villalapaset ovat kyllä erikätevät. Ja kun niitä vähän vanuttelee, niin tulee vieläkin kivemmat (ja samalla saa hirveen kätsysti häivytettyä lapasten kesken silmiinpistäneen käsialaeron :D ).

      Poista
  5. Ootpa ollut ahkera ;) Tykkään varsinkin noista ekoista ja vikoista lapasista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, enpä nyt tiedä siitä ahkeruudesta... Paksuista langoista tulee niin nopeasti valmista. ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit