torstai 23. huhtikuuta 2015

Vanhat kuomat



 






Esittelen teille kaksi elämää nähnyttä ystävääni, jotka sulostuttavat neulontahetkiäni iän tuomalla varmuudella yhä vain uudestaan.

Kahdessa ylimmässä kuvassa pönöttää rottinkinen käsityökori, jonka olen perinyt isotädiltäni (joka kuoli muutama kuukausi ennen kuin synnyin ja jonka mukaan olen saanut nimeni). Kori löytyi mummolan vintiltä pölyyntyneenä ja unohdettuna, ja heti ensikosketuksesta asti se on tuntunut tutulta ja omalta. Yllättävän paljon lankaa mahtuu noin pieneen koriin ja aina välillä sen uumenista löytyy hukatuiksi luulemiani nöttösiä. Lankakerien lisäksi korin vakiovarustukseen kuuluu sakset sekä virkkuukoukku pudonneiden silmukoiden varalle. Lempeänä kesäpäivänä kepeä kori on helppo napata kainaloon ja suunnata omenapuiden alle pihakeinuun neulomaan.

Vyyhtiteline taas löytyi viime kesänä Uudenkaupungin ihanasta osto- ja myyntiliikkeestä muutamalla eurolla. Kolhuja ja halkeamia löytyy, mutta ajan patina antaa sille vain lisää luonnetta. Tärkeintä on, että rauhalliset ja meditatiiviset kerimissessiot sujuvat nyt entistä mukavammin. Huomasin vasta kuvia käsitellessäni, että pöytään kiinnitettävässä osassahan on kirjoitusta. Kaksi a-kirjainta ja jotain koukeroita. Täytyykin kaivaa suurennuslasi esille. 

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ovat kyllä oikeita aarteita ja ihanan käytännöllisiä sellaisia. :)

      Poista
  2. Oi sentään miten hyvä tunnelma tästä tuli. Etenkin tuo kori - ja lempeät kesäpäivät omenapuineen - koskettivat. (Miksen ole tajunnut itse ikinä neuloa alkukodin omenapuiden katveessa? Keinun puutettako se vain on ollut?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että oma mielikuva välittyy tunnelmien kera eteenpäin. :) Pihakeinun sijaan neulontapaikaksi kelpaa kyllä riippumatto tai puutarhatuolikin. ;) Ja tervetuloa joskus neulomaan meidän omenapuiden siimekseen!

      Poista
  3. Söpön suloinen kori ja ihana tarina :) Tuo vyyhdinpuu - oi, juurikin noin, joka kerta kun kerin lankaa vyyhdeltä, tuumailen tuota langankerinnän meditatiivisuutta ja käsin tekemisen fiilinkiä... Se jotenkin vie ajassa taaksepäin, aikaan jossa asioita tehtiin kiireettömästi. Tuollainen vanha, puinen vyyhdinpuu on oikea aarre.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa kuulla, että joku muukin eläytyy käsin kerimiseen yhtä paljon! Se on kyllä downshiftaamista parhaimmillaan. :)

      Poista
  4. Meillä on kotona pyörinyt tuollainen vyyhdinpuu, kun Iskä on paulottanut verkkoa. Jossain kellarissa on myös yksi kappale tongittu jostakin romukuormasta, ajattelin tehdä siitä kesäpaviljonkiin jonkinlaisen koristeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vyyhdinpuu kelpaa maininosti koristeeksikin. Varsinkin, jos siinä on taitavasti sorvattuja osia. Olen nähnyt ainakin Raija Puukon kotona yhden killumassa katosta, jollen väärin muista. :) Siihenhän voi viritellä vaikka valot.

      Poista
  5. I live that basket......devine. hello from Scotland x 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you so much! It's nice to have you here. :)

      Poista