Betua Mittens








Malli: Betua Mittens  Lanka: Rowan Felted Tweed, värit Clay, Carbon ja Watery, yhteensä 35g  Puikot: 3 mm ja 3,5 mm



Lapaset, jotka testineuloin Katrinelle, odottavat vielä samanvärisiä parejaan. Olen jo välillä miettinyt, että olisiko se kuitenkaan niin paha, jos ne olisivatkin vain eripariset. Vähän niin kuin Robinin kengät. Jos pitäisinkin aina toista kättä taskussa piilossa. 

Eriparisuus johtuu päättämättömästä päästäni. Pallottelin tummaa ja vaaleaa pohjaväriä edestakaisin ja lopulta päädyin testaamaan molempia vaihtoehtoja tarkoituksenani neuloa sille kivemman näköiselle pari. Nyt olen siinä pisteessä, että kerään intoa aloittaa pareja molemmille (eli luultavasti joudun piilottelemaan toista kättäni taskussa vielä tovin).

Kuviollisen briossineuleen neulominen tarkoittaa ohjeen tiukkaa tuijottamista sekä kerroksien kyttäämistä. Vaikka normaalisti en jaksa seurata monimutkaisia ohjeita, koukutuin lapasten ohjeeseen välittömästi. Ensimmäinen lapanen tuli peukkua vaille valmiiksi melkein yhdeltä istumalta.





Kommentit

  1. Nää on ihanat! Pitää itsekin blogata omistani. Musta nää oli nimittäin jotenkin vielä yllättävän helpot tehdä, vaikka näennäisesti kuvio on monimutkainen. Väänsin omiani autossa.

    En kuitenkaan ajaessa.

    Ja kuka muka sanoo, että pitää olla samanväriset lapaset ihmisellä, joku ikävä tyyppi varmaan. Eriparisena menemään vaan!

    (Toi lanka toimii noihin ihan unelmahyvin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Olisin kyllä melkoisen kateellinen neulomistaidoistasi, jos olisit tikuttanut lapasia ajaessasi. ;D

      Joo, eihän nuo nyt niin pahalta näytä eriparisinakaan, mutta jotenkin en ole osannut napata niitä käyttöön, ainakaan vielä.

      Poista
  2. Mä taidan alkaa tästä lähtien velvoittaa testineulojat neulomaan eriparilapasia, että näkee enemmän ihania värivaihtoehtoja :) Kiitos vielä tuhannesti avusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, olisihan siinä kyllä puolensa, jos kaikki vallan eriparisia neuloisivat. :)

      Ja kiitokset sinulle mahtavasta ohjeesta, jota oli ilo neuloa! <3

      Poista
  3. Kauniit on. Tunnistaa kyllä pariksi näinkin. :)

    VastaaPoista
  4. Erivärisyys on pikemminkin pikantti yksityiskohta kuin piilottelun aihe ;) Tosi kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ehkä näistä kommenteista rohkaistuneena unohdan samanväriset parit ihan suosiolla ja otan lapaset suoraan käyttöön. :D

      Poista
  5. Upea tuo lapasten malli. Todella veikeä! Vautsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä malli on kyllä tosi hieno, olen täysin samaa mieltä! :)

      Poista
  6. Ihania ikikukkia, ja onhan nuo lapasetkin upeat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas Sanna! <3 Nähdäänköhän käsityömessuilla?

      Poista
    2. Jos tulet sinne perjantaina :)

      Poista
    3. No pöh, oon perjantaina töissä. Olen menossa lauantaina ja ehkä sunnuntainakin.

      Poista
    4. Voihan se olla ettei mullekaan yksi päivä riitä, katsotaan...

      Poista
  7. On kyllä kivat lapaset! Ja mainio pari noinkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Se hyvä puoli noissa on, että näkee jo kauas mikä kuuluu mihinkin käteen! :D

      Poista
  8. Vitsi kun ovatkin kauniit lapaset. Molemmissa väreissä :)

    VastaaPoista
  9. Upeat lapaset. Käyttöön vaan eriparisina:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit